Viime yö oli taas yksi niistä mielenkiintoisemmista.
Ensin syntynyt huoli ystävästä, joka soitti itkien ja hyvä kun sain itseni hillittyä, kun kuuntelin sitä sydäntä raastavaa vuodatusta. Pitää soittaa hänelle <3
Sitten saapui seuraava puhelu, jostan en tiedä mitä ajatella. Pitäisi ajatella järkevästi: hän oli humalassa, jätä omaan arvoonsa. Mutta kun se sano sen! Anteeksiantamattomasti. Oivoi. En tiedä mitä tästä seuraa, en tiedä haluanko edes tietää, mutta kurkistan ehkä silti jos siihen annetaan mahdollisuus. Mua raastaa taas sydämestä niin nää tunteet. Helvetti.
Äsken multa kysyttiin, kumpaako pelkään, kyttyrää vai selkää?
Selkää minä pelkään. En tahdo taas olla se, joka joutuu katsomaan, kun se selkä, josta niin välittää, liikkuu pois, käsieni ulottumattomiin, kauas minusta, välittämättä, tunteettomasti, unohtaen.
Sinua minä pelkään. Sitä mitä saat minussa aikaan.
auts.
p.s. ostin taas irtokarkkeja kun olivat halvennettu viime kertaista enemmän. tiskirättejä tuli taivaalta naamaan.
Herra Ylppö ja Ihmiset - Satavuotta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! :)