sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Bûche de Noël

eli Jouluhalko


Pohja

3 munaa
1½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
tuossa alkuperäinen, itse mittasin 3 munan mukaan saman verran sokeria ja vehnäjauhoja,
lisäksi laitoin 2 tl vaniljasokeria sekä n. 3 rkl kaakaojauhetta

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Valmista kääretorttupohja.
Vatkaa munat ja sokeri, 
lisää nostelemalla jauhoseos, johon sekoitettu muut kuivat aineet.
Pellille ja uuniin, paista 5minuuttia.


Kumoa valmis pohja liinalle ja peitä toisella.

Tässä välissä hyvä valmistaa täyte sekä kuorrutus.

Kostutus appelsiinimehulla.
Täytteenä vaniljakreemi sekä vadelmahillo.

Kuorrutus:

175g voita
2 keltuaista
1½ dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1 rkl rommia tai konjakkia (jätin pois)
1 rkl vahvaa kahvia (laitoin 2)

Vatkaa voi vaahdoksi. Vatkaa keltuaiset yksitellen joukkoon. 
Lisää muut aineet ja vatkaa tasaiseksi.
Kokoa halko. Levitä täyte pohjalevylle ja rullaa levy napakaksi kääretortuksi. 
Pursota tai levitä veitsellä kuorrute halon päälle. Nosta halko kylmään. 
Kun kuorrutus on jähmettynyt, suojaa halko esimerkiksi voipaperi kääreellä.
Koristele.

alkuperäinen ohje kirjasta Maailman ihanimmat leivonnaiset

sokerimassakoristeita, 
mistelinlehtiä marjoineen ja yks pönttö tonttu :D

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Maitosuklaa-mantelifudge



Ensimmäistä kertaa kokeilin tehdä fudgea, eka satsi meni pieleen, mutta tää onnistui!
Ohjeena
Kinuskikissan maitosuklaa-pähkinäfudge
Suosittelen! :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...