torstai 13. tammikuuta 2011

♥ & suolaista piirakkaa

Eino täytti tänään kahdeksan kuukautta. Miten nopeasti aika rientääkään, en vain pysty ymmärtämään! Enää neljä kuukautta lisää ja ensimmäinen vuosi pienen pojan elämää on takana. Aivan ihmeellistä. "--se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa--"
Pitelin eilen sylissäni aivan minikokoista kolmen kuukauden ikäistä tyttövauvaa, voi miten se oli PIENI, hampaaton ja niin suloinen. Järisyttävintä oli huomata, ettei enää melkein muistanut, kuinka sellaista rääpälettä käsitellään. Liikuttuihan herkkä mieli siinä tilanteessa, kun mieleen tulvi muistot Eikasta saman ikäisenä, miten avuton hän oli ja miten avuttomaksi sitä itsensäkin tunsi kaikkien hormonimyllerrysten keskellä.
Ei sitä osaa ymmärtää, miten suuri onni lapsi ihmiselle on, ennen kuin sen kokee itse. Suuria tunteita laidasta laitaan, päällimmäisenä ja pohjimmaisena on kuitenkin se kaikista suurin, rakkaus.

Alkoi älyttömästi tehdä mieli suolaista piirakkaa. Huomenna tulee ystävätär vauvamasun kanssa kylään, joten kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Pohja:

1½ dl soijajauhoja
1½ dl vehnäjauhoja
n. 100g voita
3 rkl vettä

Sekoita aineet keskenään, kunnes saat siitä tasaisen pallon. Painele piirakkavuokaan (max. 30cm halk.).
Pistele haarukalla reikiä ja esipaista uunissa 200 asteessa ja n. 10min.

300g palvisuikaleita
1 paprika
1 minikokoinen sipuli
aurajuustoa
kermaa laimennettuna tilkalla vettä
2 munaa

Levitä pohjan päälle kinkkusuikaleet ja paprika sekaisin. Siihen päälle silputtu sipuli raakana (siksi juuri minikokoinen) sekä aurajuusto.
Sekoita kermaa, vettä ja kaksi munaa, mausta suolalla ja pippurilla (mutu-pohjalta taas, siksi ei tarkkoja määriä). Kaada piirakan päälle tasaisesti.
Uuniin 200 asteeseen ja noin puolisen tuntia - kolme varttia, kunnes piirakka on hyytynyt ja kullanruskea.

Parasta suolaisissa piirakoissa on se, että täytettä voi vaihdella ihan miten vaan! Käyttää kaikki jääkaapin jämät ja ah, aina tulee niin maukasta. Itselläni aina tulee erittäin runsaita piirakoita, mutta kukapa siitä pohjasta niin paljon tykkäisikään ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...