torstai 23. syyskuuta 2010

Pikkuleipiä ja mustikkavalkosuklaaunelma

Halusin kokeilla Kakkusankareilta tilaamiani muotteja sekä käyttää mustikkahilloa, jonka ukkini on tämän syksyn mustikkasadosta tehnyt. Ajatusteni innoittamana, löysin Tiian blogista mainion pikkuleipäreseptin, jota käytin myös piirakan pohjana.
Eino keittiön lattialla tutkisteli ympäristöään ja huomasin, että hän pikkuhiljaa alkaa mahallaan liikkua napansa ympäri. :) Ihanin riemunkiljahduksin tein pikkuleivät ja väsyneen lapsen märinän kera saattelin piirakan alulle. Vein siis Eikan päiväunille ja tein täytteen.


Mustikkaunelma uunissa

Valmis mustikka-valkosuklaaunelma

Mustikka-valkosuklaaunelman täyte:
  • n. 250g maitorahkaa
  • ~ saman verran turkkilaista jogurttia
  • n. 2 - 3 tl vaniljasokeria
  • vähän enemmän kuin ripaus sokeria
  • mustikkahilloa (ukkini tekemä aika hyytelömäistä, joten ei juoksuttanut täytettä)
  • pohjalle 12 valkosuklaan palasta (Pandan Valloittava valkoinen)
Sekoita ainekset keskenään tasaiseksi massaksi.
Levitä 12 palaa valkosuklaata ja täyte niiden päälle piirakkapohjalle (jonka olet voideltuun vuokaan tasaisesti painellut).
Voit koristella ylijätetyllä taikinalla, painella mieluisia kuvioita tai tehdä perinteisen ristikon, mitä vain mieleesi juolahtaa. Luovuus on kokille tärkeä ominaisuus.
Paistelin piirakan 200 celsiusasteessa ja noin 25-35 minuuttia. Unohdin taas katsoa kelloa. :D

Pikkuleivät

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...