Miksi raha ja muu maallinen omaisuus määrittelevät sen ketä me olemme?
Annamme katoavan varallisuuden ja merkkivaatteiden peittää aukkoja omassa itsetunnossamme, persoonassamme. Vietämme ympärivuotista kulutusjuhlaa, "aina on syy ostaa". Sitten kouluissa kiusataan niitä, joilla on päällä Citymarketin paita, kirpparilta hommatut farkut ja isolta sisarukselta perityt lenkkarit. Työpaikoilla karsastetaan niitä, joilla ei ole puolivuosittain varaa vaihtaa uuteen autoon. Hyvin pitkälle annamme ulkoisten seikkojen paljastaa statuksemme, jota pitää kohottaa vähättelemällä niitä, joilla on vahva itsetunto, vaikka pukeutuisi vanhoihin verskoihin ja ylisuureen collegehuppariin.
Ja sitä useammin tämä statuksensa kohottaja kokee kolauksen omassa itsetunnossaan ja lähtee lohtushoppaamaan mitä vaan.
Virheellisesti kuvitellaan, että raha tuo onnen ja, että se kenellä on upein auto, komein talo ja kalleimmat vaatteet on todella onnellinen, että rahan / tavaran määrä kertoo onnen määrän. Ei, ei se näin mene.
Mihin onnensa perustaa, kun se kaikki omaisuus katoaa?
Yleensä asioita osaa arvostaa vasta kun ne on menetetty. Terveys, koti, ystävät, perhe.
Itse olen näistä asioista onnellinen ja nautin näistä joka hetki tässä ja NYT. Enkä odota, että jokin ne minulta vie ja vasta sitten pysähtyisin. Pysähtymistä tämä ihmiskunta kaipaakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! :)